perjantai 21. helmikuuta 2014

Ostin sukkakirjan..

No niin, tänään oli vapaapäivä töistä ja ajattelin käydä ostoksilla lapsille vaatteita ja muuta tarpeellista. Poikkesin samalla paikalliseen kirjakauppaan, jos vaikka sieltä löytyisi se Rakkain villatakkini-kirja, mistä jo aikaisemmin kirjoittelin täällä .
Voi mikä pettymys kirja olikaan!! En kyllä mitään muuta kaunista sieltä löytänyt kuin erään ruusukuvioisen, hieman pin-up- tyylisen villatakin. Itseasiassa sama takki, mikä oli kuvattu myös uusimpaan Taito-lehteen kirjan esittelyssä. Kannessa oleva vihreä takki oli myös ihan kaunis, mutta eikö se yleensä niin menekkin, että kaunein tai ainakin toiseksi kaunein laitetaan kanteen, jotta saadaan mielenkiinto heräämään. Kirjassa oli mielestäni aika paljon sellaisia "säkkimäisiä" takkeja ja myös miehille oli muutama malli. Itse kun etsin kuitenkin enemmän sellaista naisellisempaa ja sirompaa neuletta kuin nuo tuossa kirjassa olleet... joten.. Ei siis päädy minun kirjahyllyyni tuo kirja.

Sen sijaan nappasin viimoisen kappaleen Melissa Morgan-Oakesin kirjan: Neulo kaksi sukkaa kerralla.


Tuossa se nyt on... olen siis askeleen lähempänä täydellistä lankojen ja kaapelien sotkua?!
Olen vatvonut jo pitkään, ehkä puoli vuotta tai enemmän,  että kannattaako tuo taito opetella vai jatkaa perinteisellä ihan hyvällä tavalla, sukka kerrallaan ja viidellä sukkapuikolla. Mieli halajaa opetella jotain uutta, etenkin sen takia että voisin luoda lopullisen mielipiteeni itselleni siitä että onko tuossa mitään järkeä....

Lähinnä pohdin näitä asioita:

 Lankakerän joutuu jakamaan puoliksi, jos siis on vain yksi isompi kerä, josta saa kahdet sukat.  Eikä siis ole mitään järkeä tuhlata rahoja kahteen kerään, jos yhdestä riittää. Onkohan minulla kärsivällisyyttä ryhtyä jakamman keriä. No, mutta jos on kaksi pienempää kerää niin silloin tuo menetelmä on varmaan ihan hyvä. 

 Pelkään sukan aloittamista ja juurikin niitä kaapelisotkuja. Helpompi olisi vain ottaa ja luoda silmukat yhtä sukkaa varten. Sujuisi joutuisammin, kuin taistelemalla sotkujen kanssa. No, mutta alku on aina hankalaa ja kai sitä oppisi, kun malttaisi.

Lopulta kuitenkin kokeilunhaluni varmasti voittaa ja ryhdyn tuohon taistoon ja toivottavasti palkintona on hyvä mieli siitä että neulomisen lopussa saan sukat molempiin jalkoihin kerralla ja voin taas etsiä jotain uutta kivaa neulottavaa.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Sydänsukat ja lankaostoja



Käväisin Lahdessa muutama viikko sitten Pitsi ja Palmikko nimisessä lankakaupassa. Sieltä tarttui muutama uusi tuttavuus kokeiltavaksi: Austermann Step calssic- sukkalankaa, jossa aloevera ja jojobaöljy-käsittelyt. Ihanan tuntuista lankaa. Ja Vieressä oleva liukuvärjätty on Jallow Magic, josta suunnitteilla jokin huivi ehkä kesäksi jos vain ehdin.


Tapion kaupasta taas tilasin sukkalankaa: Regian Extra Twist Merino tuo alemman kuvan kirjava ja muut ehkä  mielestäni parhaita sukkalankoja:  Drops Desig Fabelia. En voi sille mitään että tuossa langassa on kyllä hinta ja laatu kohdillaan. Itselläni kestänyt moitteettomana eräät sukat 5 vuotta kovassa käytössä ja usean pesun. Neulomatuntumakin on tosi hyvä.

 Tuosta vaaleanpuaisesta Fabelista sitten aloitinkin heti uutta sukkaa. Tämmöiset sydänsukat pitäisi tulla http://www.randomknits.net/archives/020808%20005.html 
Tosi kivat neuloa vaikka tv:tä katsellessa. Näistä tulee ihanat :) Ohjeen laatijan blogi löytyy täältä.
Linkki raverlyyn

lauantai 15. helmikuuta 2014

Rakkain villatakkini-kirjatoive

Karisto : Rakkain villatakkini : 9789512357680

Lueskelin töissä uusinta TAITO-lehteä ja siellä oli esitelty kirja, minkä ehdottomasti haluaisin hankkia. Tosin vieläkään en ole löytänyt paikkaa jossa kirjan neulemalleja olisi voinut tutkailla ennen ostoa, mutta kuvittelen kirjan olevan sellainen, mikä täytyy hankkia. Vielä täytyy ehkä miettiä ja yrittää selvittää mitä tuo pitää sisällään.

Nyt tekisi mieli kyllä neuloa jotain isompaa... joku villatakki olisi kiva. Tämä Veera Välimäen villatakki haluttaisi tehdä http://www.ravelry.com/patterns/library/taskutakki 
Löytyy myös Välimäen kirjasta Lankaleikki.
En vain ole keksinyt mikä lanka olisi hyvä. Veera Välimäellä on paljon ihania neulemalleja Raverlyssä ja juuri siinä Lankaleikki-kirjassa, mutta langat niissä on toki aivan ihania ja haluaisin tehdä juuri niillä ohjeitten langoilla, mutta valitettavasti ovat osa minulle liian kalliita noin isoihin töihin. Yhdessä Silmukka satuja-blogissa  oli takki tehty Novitan Nallesta, mikä voisi olla ehkä ihan hyvä, mutta ajattelin jos löytäisin vielä jonkin pehmeämmän ja kesään paremmin sopivan langan.

Taskutakki_small2 Taskutakki-5_small2

Yksi vaihtoehto saattaisi olla Cascade Yarnsin Heritage 150  tuota lankaa haluasin muutenkin kokeilla johonkin työhön, mutta kävisikö se tuohon... ??

perjantai 14. helmikuuta 2014

Sukkia

Päättelin kasan ihan tavissukkia. Enpä ole kummoinen valokuvaaja ja kuvat on otettu iltahämärässä huonossa valossa.. eipä tuota valoa kovin usein näe tähän aikaan vuodesta. Aamulla on hämärää ja harmaata sitten ollaan päivä työpaikalla keinovalossa ja puoli viideltä töistä lähtiessä on taas hämärää/pimeää. Tämä talvi on ollut kyllä tosi ankea...pelkää harmaata . Lumikolaa on tullut käytettyä tasan yhden kerran alkutalvesta. Tykkään talvesta, mutta tämä talvi imee kaiken energian.

Siirrytään sukkiin...

Näistä sinisistä sukista tykkään tosi paljon. Pehmeät ja melko ohuentuntuiset jalassa ja istuu erinomaisesti. Sukat on ihan perus ja lanka on ihana Novitan Tico Tico. Ja sitähän ei enää valmisteta....Voi Novita minkä teit.


Seuraava kuva on opetus siitä ettei mitään palmikko-tai muuta kuviota kannata tehdä kirjavasta langasta, mikäli haluaa sen kuvion näyttävän joltain. Kuvio peittyy langan kirjavuuteen, mutta ehkä tällä kertaa hyvä  niin, koska huomasin kuvatessa toisessa sukassa virheen yhdessä kohtaa.

 
Lanka on Novitan tämän kevään 2014 Nalle Taikaa. Ohje löytyy Novitan sivuilta: Naisen pitkät pitsineulesukat http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=95004
Valitettavasti ohje taitaa näkyä vain Novita-glubilaisille. Sukissa on kääntövarsi, minkä reunaan ompelin vielä pieniä lasihelmiä. Nämä sukat taitavat jäädä ihan kotikäyttöön, koska eivät ihan miellytä silmää.


Seuraavat kirjavat sukat ovat jämälangoista tehdyt, ihan perussukat omasta päästä. Lankoina kahta erilaista vanhempaa Novitan Nallea. Toinen on jonkin kukkaketoväri, mutta toista muista.



keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Sydänpipo

Tämän pipon tein joululomalla. Ensimmäinen kirjoneulekokeiluni.

Lanka: Drops Design Karisma

 Tätä pipoa on näkynyt melko paljon blogeissa. Se on kyllä ihan kiva ja helppokin oli ja jos ei ole koskaan kirjoneuleita tehnyt, niin tästä on hyvä ainakin aloittaa. Pipo valmistui mielestäni vielä melko nopeaan, ehkä kolmessa tunnissa.

Kuvasin pipon vielä ulkona päässä....oli kyllä todella todella vaikeaa taiteilla itsestään kuvaa kännykän kameralla, kun ei tiennyt mistä oikein painaa sitä näyttöä, mutta onnistui jotenkin.

En oikein osaa sanoa kummassa kuvassa värit ovat aidoimmillaan... Ehkäpä jotain noiden molempien kuvien väliltä.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Matkaneuleet ja Irlannin reissu.

Viime viikolla teimme mieheni kanssa 3 päivän pikareissun Irlantiin, Dubliniin. Ensimmäinen kokonainen päivä matkustettiin. Ensin n. 3,5 tuntia autolla Helsinkiin ja sen jälkeen 1,5 tuntia lentokoneella Kööppenhaminaan ja sieltä saman verran Irlantiin. Vietettiin aika paljon aikaa vain lentokentillä Helsingissä ja Kööppenhaminassa. Molemissa taisi mennä pari tuntia. Sama rumba kotiintulomatkalla, mutta Tukholman kautta. Jännitin että meneekö oikeasti bambuiset neulepuikot turvatarkastuksesta läpi. Ja menihän ne, joten lentomatka oli pelastettu. Varasin mukaan automatkalle ja lentokoneeseen ihan yksinkertaiset neuletyöt. Autossa neuloin pojalle lapasia Novitan Usva langasta.


Harmittelin tässä taannoin tosi kovasti kun Novita lopetti Puro langan tuotannon, kun siitä sai niin lämpöisiä lapasia lapsille, mutta kyllä tämä Usva ajaa ihan saman asian. 75% villaa ja ihanan pörröinen pinta. Lapaset on pian 2 vuotta täyttävälle pojalle sopivat. Varressa jokaisella 4 puikolla 8 silmukkaa ja puikot nro 3. Resorin jälkeen 25 kerrosta sileää, minkä jälkeen ihan tavallinen nauhakavennus kärkeen.

Lentokoneessa neuloin itselleni pitsisäärystimiä Novitan Woolista tällä ohjeella:http://www.ravelry.com/patterns/library/basic-patterned-legwarmers


Tosi helppo pitsineulos. Ihana woolin väri. Tein aluksi resorin jälkeen jonkin matkaa (liian kauan) puikoilla 3,5 mikä woolin vyötteessäkin on kunnes tajusin vaihtaa puikkoihin nro 3, jolloin jäljestä tuli paljon siistimpää. Puikkojen vaihtamiseen johti kyllä osaltaan sekin että taisin kadottaa jonnekkin matkalle yhden bambuisista 3,5 puikoistani..yhyy...

Hotellissa oli sitten mahdollisuus neuloa jotain hieman mutkikkaampaa. Tällä Dropsin ohjeella valmistuu sukat  http://www.garnstudio.com/lang/fi/visoppskrift.php?d_nr=154&d_id=30&lang=fi


Lankana: Grundi Hot socks Uni
Kiva malli, mutta en tykkää yhtään langasta jolla aloin sitä neulomaan. Ostin kokeeksi tuota lankaa, kun luin jostain blogista sen olevan hyvää ja kestävää sukkalankaa, mutta en itse kyllä yhtään pidä siitä. Hurjan "pörröistä" ja epätasaista. Joukossa on jotain villahahtuvia ja mielestäni jäljestä tulee epäsiistiä.
Ei kyllä millään vedä, tuo käyttämäni lanka, vertoja Dropsin fabelille, mikä lanka tuossa ohjeessa oikeasti onkin. Pakko vain tehdä loppuun kun en viitsi purkaa. Luultavasti teen vielä uudestaan nämä sukat jostain paremmasta langasta.

Yhden ostoksenkin lankoihin liittyen tein matkalla. Kävin Dublinin parhaassa (?) lankakaupassa. Kaupan nimi oli The Constant Knitter. Oli kyllä ihan kiva kauppa. En raaskinut muuta ostaa kuin yhden vyyhdin Irlannissa käsin värjättyä lankaa, mikä myyjän mukaan oli erityisesti juuri hänen kaupaansa varten valmistettua.

Lanka oli tämä Smudge Yarnsin lanka Värit olivat ihania kaikki, mutta valitsin kauniin keltaisen vyyhdin, missä keltaisen sävyt hieman vaihtelevat. Suunnitelmissa olisi neuloa siitä jokin kiva huivi.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

pipoja

Muutama pipo, mitkä tuli tehtyä tälle talvelle.


Yllä paksu pipo kovemmille pakkasille. Lanka Novitan Hile ja ohjekkin oli jostain novitan lehdestä, muistaakseni. Neuloin tätä pahimman raskausväsymyksen aikaan joskus syksyllä, enkä kuollaksenikaan muista mikä Novitan lehti oli kyseessä.  Tämän pipon neulominen kesti kauan juuri edellä mainitun syyn vuoksi. Käytännössä pakotin itseni illalla neulomaan edes muutaman rivin. En kyllä oikein tykkää noin paksuista langoista kuin Hile ja olin ostanut sitä vielä 4 kerää!! Meinasin jotain villatakkia kai tehdä, mutta yhdestä kerästä tuli nyt pipo. Muut kerät luultavasti jäävät lojumaan määrittelemättömäksi ajaksi. Pipo on kyllä melkoinen töröpipo, mutta ihan lämmin kovilla pakkasilla.

Ala kuvassa joululahjaksi saadusta schachenmayrin 100% alpakkalangasta ja novitan rose-lux(?)ista tehty ohuempi pipo. Ihan perusjuttu. 100 silmukkaa aloituksessa ja taisi olla 3 tai 3,5 pyöröpuikko. Juuri sopiva omaan päähäni. Samoista langoista tuli myös lapaset, mutta päästivät niin paljon tuulta lävitseen että ovat jääneet vähälle käytölle. Tuossa schachenmayrin langassa on vyötteessä puikot 3-4, mutta ainakin lapasissa numeron 3 puikotkin taisivat olla liian isot, kun jäi neulos niin harvaksi. Oma käsialani on kyllä melko löysä.  En tykkää hampaat irvessä neuloa, joten yleensä olen oppinut vaihtamaan puikot pienempiin, kuin ohjeissa tai vyötteissä lukee. Voi vähän löysäillä.

Kaulassa muuten huivi Novitan säde langasta. Pyöröpuikko nro 3.  Ihan perus kolmiohuivi, johon käytetty kaksi kerää lankaa. Joka neljännellä kerroksella lisätty/vähennetty yksi silmukka reunassa. Oli tarkoitus ommella joku pitsi huvin reunaan, mutta se jäi tekemättä. No, vielä ehtii joku päivä... Tuppaa kovasti nuo viimeistelyt jäädä tekemättä. Siirryn yleensä aina uusiin neuleisiin. Monta sukkaparia odottaa tuossa päättelyä. Jos vaikka ottaisi tavoitteeksi yksi päättely/ilta.





lauantai 8. helmikuuta 2014

Tervetuloa!

Tämä blogi tulee käsittelemään vain neuleisiin, neulomiseen ja lankoihin liittyviä juttuja. Käytän tätä blogia itselleni muistiinpanopaikkana, mutta lukijatkin ovat tervetulleita ja otan mielelläni vastaan myös komentteja. Itse olen aloittanut neuleharrastuksen n. 7 vuotta sitten, joten ihan lapsen kengissä on tämä harrastus. Neulon joka päivä, ihan pakko! Neulominen on minulle ihanaa rentoutumista ja sillä on vähän niinkuin terapeuttinen vaikutus.
Rakastan lankoja ja toisten neuleblogeja tulee selattua harva se päivä. Yritän pitää omaa lankavaastoani melko pienenä, joten en tunnustaudu lankahamastraajaksi, mutta jotain pitää olla kotona jos inspiraatio iskee.
Neulon kaikenlaista, sukkia, pipoja, lapasia, villatakkeja... Neuleet valmistuvat aika hitaasti vallitsevasta elämäntilanteesta johtuen, mutta valmistuvat aikanaan. Monta projektia on menossa ja jonossa odottaa myös niin monta, etten edes jaksa kaikkia muistaa.. heh :) Raverly toimii muistamisessa hyvänä apuna.  Kannattaa tutustua siihen. Vaatii reksiteröitymisen mutta se on ilmaista.

Eipä tässä muuta tällä kertaa. Ensimmäisiä kuvia tulee, kunhan muistan minne oikein eilen laitoin sen kameran piiloon lapsilta.