maanantai 16. helmikuuta 2015

Villatakkiprojekti 7-veljeksestä

Mie neulon mallitilkkua 7-veikasta.  Kerrankin meinaan tehdä, tai ainakin yrittää, tehdä asiat kunnolla  tätä villatakkia varten. Ilmainen ohje löytyy tuosta linkistä kuvan alla.


http://www.berroco.com/patterns/ellen-cardigan
En ole koskaan neulonut tämmöistä fair isle-tyyppistä kaarroketta ja nyt sen meinaan tehdä. Olisi ihana tehdä takki jostain "hienommasta" langasta kuin 7-veljestä, mutta en uskalla. Katsotaan mitä tästä tulee. Meinaan päivittää tähän samaan tekstiin vaiheet tätä tehdessä..... jos menee mönkään niin menköön.

19.2.15 Eilen illalla valmistui kaarrokkeen kirjoneuleosuus. Enpäs osannut arvata tätä aloittaessani, että on opeteltava neulomaan kirjoneuletta myös nurjalta puolelta! Mutta tottakai, jos tasona neulotaan. Kyllä siinä meni yksi ilta pähkäillessä ja ei meinannut onnistua. Kokeilin jo sellaistakin, kun pyöröpuikoilla neuloin, että aloitan aina vain oikean kerroksen. Eli siirrän neuleen vain päästä päähän ja katkaisen langat, mutta langanpätkiä tuli muutenkin niin paljon työn teunaan, että tajusin aika pian ettei tuossa tavassa ole mitään järkeä. Pakko oli opeteltava se nurjanpuolen kirjoneule. Joku jossain blogissa kertoin neulovansa, silloin kun pitäisi neuloa nurjalla puolella, vasenkätisesti oikeaa. Eli siinäkään tapauksessa ei tarvitse neuletta kääntää mutta aloitus tapahtuu siitä mihin oli jäänyt oikealla kerroksella. En tajunnut sitäkään miten voi neuloa vasenkätisesti, joten nukuin yön yli ja seuraavana aamuna jotenkin kummasti vain tajusin sen nurjanpuolen jutun! Eikä se edes loppujen lopuksi ollut kovin vaikeaa. Ajattelin että voisin tehdä jonkin ohjeenkin siitä, mutta pitäisi olla joku toinen joka ottaisi vaiheista valokuvia tai ehkä jopa videoooo..... ehkä joku kerta.
Pieni pala kirjoneuleesta kuvana, kas tässä:

lanka: 7-veljestä, puikko 5mm


Eli tämmöisellä värimaailmalla mennään. Kaupasta ostin vain tuon vaalean ruskean päävärin ja muut on joko jämälankoja tai kotona jo olleita keriä. Huomasin vaan että miulla on tosi vähän 7-veljestä lankaa kotona valmiina, mutta kyllä niistä ihan toimivan värikokonaisuuden sai. Tuo vihreä lankalehnkki tuossa alhaalla on paremman puutteessa keksitty silmukkamerkki.

21.2.15 En ymmärtänyt kunnolla ohjetta ja yksi ilta  meni tehdessä ja purkaessa, kun yritin ymmärtää lyhennettyjä kerroksia. Ei kertakaikkiaan vaan tajunnut millään mitä ohjeessa luki. Piirsin paperille "suomennoksen" tekstistä ja jotenkin hahmotin sitten että mitä oikein pitäisi tapahtua, mutta jotain siinä oli vielä outoa. Menin Raverlyyn katsomaan että ovatko muut saman neuleen tehneet kirjoittaneet jotain mahdollisista virheistä ohjeessa tai muuta sellaiseta ja kyllä, ohjeessa olikin virhe rivillä 5. Puhuttiin silmukkamerkin siirtämisestä vaikka silmukkamerkkiä ei siinä kohtaa edes ollut. Se riitti sekoittamaan miut. Nyt on lyhennetyt kerrokset tehty. Pikkuisen arvelluttaa että mitä tästä tulee, kun monella tuntuu olleen ongelmia neuleen koon kanssa...

8.3.15 Villatakkiprojekti edistyy pikkuhiljaa...  Olin jo saanut takin muuten valmiiksi paitsi reunukset ja kaulus puuttui, mutta sovittaessani takkia, huomasin sen olevan omaan makuuni liian pitkä. Tai ei oikeastaan liian pitkä vaan takin helma vain sattui päättymään epäedulliseen kohtaan. Lisäksi kirjoneuleraita helmassa, siitä kohtaa missä piti neuloa yhtäaikaa kolmella värillä, kiristi sen verran että takki jäi sen yläpuolella pussittamaan. Päätin radikaalisti purkaa helmasta. Otin kuitenkin kuvan tuotoksestani ennen purkuoperaatiota:


Kirjoneuleraita helmassa oli mielestäni kaunis ja mukava tehdäkkin, mutta harmi vaan että epähuomiossa olin kiristänyt lankoja liikaa tuossa musta/vihreässä raidassa kuvion keskellä.


Tässä kuva takista ennen purkua. Ihan hyvän näköinen näin "kaukaa" katsottuna. Harmittaa oikeestaan kun en enää malta tehdä tuota kuviota tuohon helmaan uudestaan. Sen verran kauan olen jo nyhrännyt tämän projektin kanssa. 7-veljestä ei lankana ole mikään mukavin villatakissa, mutta tällä samalla mallilla kyllä voisin tehdä takin jostain pehmeämmästä langasta. 

lauantai 14. helmikuuta 2015

Knitty

Knitty winter 2014: 

Ompas siitä taas aikaa kun viimeeksi kävin kurkkaamassa mitä Knittystä löytyy.
Aina siellä on ainakin yksi mukava ohje.

Cosi Cosa-huivi vaikuttaa kivalta neuletyöltä ja tulisi kyllä tarpeeseen.

http://www.knitty.com/ISSUEw14/PATTcosicosa.php
Mie en yleensä tykkää neuloa mitään pehmoleluja, kun paikat on täynnä roinaa muutenkin, mutta tämä ankka oli jotenkin niin hellyyttävän suloinen ja pehmoisen oloinen, että heti tuli mieleen meidän Viljami. Hän voisi tykätä uudesta unikaverista:

http://www.knitty.com/ISSUEw14/PATTdrquackers.php




perjantai 13. helmikuuta 2015

Lankojen järjestelyä ja pöllösukkaa

Mie olen nyt kolmena päivänä aina silloin tällöin järjestellyt lankoja säilytykseen. Uudenlaiseen säilytykseen. Miulta lähti oma huone.. sellainen oli vielä kun lapsia oli kaksi omissa nukkumahuoneissaan, mutta nyt kun kaikki kolme tarvitsevat omat huoneensa niin miulta lähti oma "toimisto", mikä toimi kaiken miun tavarapaljouden säilytyspaikkana, omana kahvihuoneena, lankavarastona ja minä muuna vielä.... tarkalleen ottaen siellä on vieläkin miun kankaita ja käsityökirjoja+muuta sekalaista tavaraa, mitä en enää saanut minnekkään muualle mahtumaan, mutta sinne sekaan mahtui vielä pieni sänky ja keskimmäinen poikani. Meillä on onneksi tässä talossa myös   kellari, joka toimii asunnon jatkeena,varastointitilana, miehen työhuone on myös siellä ja sinne sain siirrettyä aika paljon tavaroitani.

Lankoja olen säilyttänyt pitkään ihan vain muovilaatikoissa, mutta nyt kun omaa huonetta ei enää ole niin niitä laatikoita sitten lojui ympäri taloa ja jotain piti keksiä, miten supistaa täällä ylhäällä säilytettävät ns."käyttölangat" mahdollisimman pieneen tilaan.
Eivät ne vieläkään ole ehkä niin järkevästi kuin haluaisin, mutta näissä olosuhteissa, kun tilaa on vähän ja mitään uusia huonekaluja ei pysty hankkimaan, keksin mielestäni ihan hyvän varastointitavan. Haaveena olisi joskus sellainen yksi iso kaappi, missä kaikki olisi samassa paikassa.

Ostin minigrip-pusseja... pääasiassa 4 litran (olivat juuri sellaisia sopivan pitkulaisia ja silti tilavia)
ja lajittelin langat pusseihin merkeittäin... siis 7-veikat omiin pusseihin, nallet omiin, woolit omiin, fabelit omiin, jannet omiin, alpakat omiin, jne.
Tähän tyyliin.. Woolit ylimässä, jannet seuraavassa, 7-veikkaa...


Fabelia arkussa..


Nyt on helppo siitä läpinäkyvästä pussista valkkailla värit jos tahtoo tehdä jotain vaikka 7-veikasta. Kaikki saman sarjan langat on siinä muutamassa pussissa eikä pyöri yksittäisinä kerinä muovilaatikoissa. Pussit säilytän kyllä edelleen niissä laatikoissa ja vähän muuallakin. Varmuuden vuoksi käytin vielä kaikki pussit pakastimen kautta. Tykkään niin järjestyksestä ja se helpottaa huomattavasti tätä harrastusta. Lankoja miulla ei ONNEKSI ole niin paljon mitä olen kuullut toisilla tämän harrastuksen parissa viihtyvillä olevan, mutta sen verran niitä on jo kertynyt että alkaa jo olla vaikeuksia säilytellä keriä. Tänä keväänä on tullut aivan mielettömän hania värejä yhdelle jos toiselle lankamerkille, mutta osaan näköjään pitää itseni kurissa ja raha on myös se mikä onneksi rajoittaa vielä tällä hetkellä. Mutta olen myös tullut siihen päätökseen, että lankoja pitää olla myös varastossa runsaasti, niin on helpompi sitten inspiroitua.

Jätin muuten ne fabelista neulonnassa olevat kirjoneulesukat hetkeksi tauolle, kun kaipasin jotain kiinostavampaa. Kävin kirjastossa hakemassa Suuri-Käsityö lehtiä ja yhdessä oli tosi kivoja sukkamalleja, kuten nämä, nyt puikoilla olevat pöllösukat. Lankana miulla on tässä 7-veljestä. Huomaan muuten tätä neuloessani että 7-veikalla on jotenkin tosi paljon helpompi neuloa kirjoneuletta kuin ohuemmilla langoilla. Mie laitan tuolle pöllölle kyllä varmaan vielä silmät jostain helmistä, kun näyttää niin tyhjiltä nuo silmärinkulat.



keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Ilahduta bloggaajaa-haaste

No niin, sain blogielämäni ensimmäisen haasteen näppituntuma-blogin kirjoittajalta. Ilahduttaminen on iloinen asia, jota olisi syytä harrastaa mahdollisimman usein :) Siis en voinut olla ottamatta osaa tähän haasteeseen. 
Haaste on siis seuraavanlainen: 
Haasteen tarkoituksena olisi ilahduttaa kanssabloggaajia. Haaste on alun perin lähtöisin Tipulassa-blogista ja säännöt ovat seuraavat:
- Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän).
- Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!
- Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia.

Aion haastaa seuraavat bloggaajat:

-Henna Jokion, naapurikaupungin bloggaajan, Lankahelvetti-blogista  :) En ole häntä tavannut henkilökohtaisesti, mutta blogi kuuluu niihin, joita kurkkaan aina välillä. Ihana värikäs blogi!! Blogista huokuu Hennan värikäs?? (näin kuvittelen) persoona ja rakkaus neulomiseen ja lankoihin.

-Raitalammas-blogin kirjoittajan. Nappasin tuosta omista lukijoistani :) Kauniita käsitöitä runsain määrin mukavassa blogissa.

Ja jos vielä valitsen yhden....


tattadataaa...

Minna,my friend, makuja mukuloille-blogista. Blogia kirjoittaa ahkera, kekseliäs kahden pikkuisen äiti. Ruokien keksiminen lapsille on todellinen haaste, mutta näköjään se joltain käy helposti (ko?)


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kukkasukat

Nämä sukat olivat oikeasti joululahjasukat, mutta en millään kehdannut niitä antaa eteenpäin. Jätin kuvaamattakin, kun eivät oikein valmistuttuaan miellyttäneet ja harmitti vähän kun eivät vastaneet odotuksia... heitin heidät kaapin hyllylle piiloon. Kunnes... omat varpaat olivat ihan jäässä ja sukkia ei löytynyt mistään. Muistin sitten, että onhan miulla NE...kukkasukat, mitkä neuloin jouluna..


Kirjoneuleosuus on ihan kiva ja kauniskin, mutta tuo lörpötys nilkassa häiritsi niin, etten kehdannut antaa näitä lahjaksi. Tämmönen mie oon... Tuskinpa tuo nyt olisi haitannut lahjan saajaa.
Pikkasen jäi omaan jalkaani myös kärki löysäksi, kun ohjeen mukaan tein vaikka pienemmillä puikoilla neuloin. Ei istu sädekavennus millään. Yleensä käytän nauhakavennusta. Jos olisin tajunnut sovitella kesken neulomisen, olisin kaventanut tuota nilkkakohtaa pikkaisen.


No mutta nyt ne on käytössä, eikä pikkuviat haittaa. Ohje oli Novitan sivuilla nimellä: naisen kirjoneulesukat (nallesta). Itse käytin kolmosen puikkoja kuvassa ja 2,5 puikkoja muuten.


perjantai 6. helmikuuta 2015

Kirjoneulesukat fabelista

Tällä hetkellä puikoilla valmistuu kirjoneulesukat Garnstudio Dropsin ohjeen mukaan

http://www.garnstudio.com/lang/fi/visoppskrift.php?d_nr=161&d_id=34

Varressa on kiva, herkkä ja helppo kirjoneule. Lankana ihana fabel.
Oma versioni sukista näyttää tältä:


Paha tapa näköjään ottaa kuvia huonossa valossa. Lankoina miulla on.... mikähän sen värin nimi nyt virallisesti onkaan... myyränruskea? no, sellainen vaalean rusehtava, harmahtava... ja petrooli, mikä ei jostain kumman syystä koskaan näytä petroolilta kuvissa vaikka ottaisi millasessa valossa. Mystisiä ovat nämä kuvat. Mukava työ kaikkinensa. Näissä sukissa hauskin vaihe on tuo kirjoneuleosuus ja tuntuu tylsältä neuloa ihan tavallista neuletta, mutta haluan pian itselleni sukat ja yritän sitkeästi neuloa loppuun ihan ohjeen mukaan. Fabel on iiiiihaaanaa lankaa! Mukava neuloa pitkästä aikaa taas ohuesta langasta nallen jälkeen. 

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

SikSak-lapaset 2-3 vuotiaalle


Neuloin keskimmäiselle pojalleni lapaset.




 Lanka on nallea ja puikot 3mm.
Kirjoitin ohjeenkin, vaikka en todellakaan ole mikään hyvä ohjeenkirjoittaja. Kirjoittamani ohjeet ovat kaukana ammattimaisesta ja toivon ettei niistä löytyisi ainakaan mitään isoja virheitä.
Ilmainen ohje löytyy toistaiseksi vain täältä Raverlystä

Käytin lapasissa aukkopeukaloa, vaikka itse olen enemmän kiilapeukalon ystävä. Lapaset olivat juuri sopivat pian 3 vuotta täyttävälle poitsulille.