lauantai 22. marraskuuta 2014

sienisukat

Syksy meni jo, mutta kai sitä voi silti sienisukat neuloa eräälle joululahjaksi. Tämmöisiä alkoi tulla eilen illalla. Lanka Novitan nallea. Aloituksessa 70 silmukkaa ja tähän asti olen neulonut puikoilla numero 3 mutta pian kuvion jälkeen vaihdan 2,5 puikkoihin. Yleensä neulon nallea siten että kuvioissa 3 puikot ja muuten 2,5. Voi rennosti neuloa ilman että tarttee pelätä neulovansa liian löysää. Tuo punainen lanka ei muuten olekkaan nallea, vaan jotain ihan muuta. En vain muista mitä, kun vyöte on kadonnut jo aikoja sitten.


Edelliset kirjoneulesukat ovat päättelyä vaille valmiit ja hieman höyrytystä, niin saan ne tänne blogiin näytille.Vielä ei tohdi kuvata vaikka kuinka mieli tekisi esitellä ne heti. Taidan olla ihan yli-innostunut noista kirjoneuleista. Mutta siinäkin tykkään enemmän aika pelkistetyistä jutuista enkä niin kovin välitä sellaisista tosi kirjavista neuleista.

2 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää. Minäkin olen nyt koukussa kirjoneuleisiin.

    VastaaPoista
  2. Niin ne vaan innostuksen kohteet muuttuvat aikaa myöten. Vielä pari vuotta sitten en voinut kuvitella neulovani kirjoneuleita, mutta voin hyvin kuvitella nyt että kohta varmaan neulon myös niitä mutkikkaampia ja kirjavampia juttuja. Alkaa nimittäin yhdellä värillä neulominen tuntua hieman tylsältä, mutta sitäkin on välillä tehtävä.

    VastaaPoista