Näytetään tekstit, joissa on tunniste Novitan langoista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Novitan langoista. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kukkasukat

Nämä sukat olivat oikeasti joululahjasukat, mutta en millään kehdannut niitä antaa eteenpäin. Jätin kuvaamattakin, kun eivät oikein valmistuttuaan miellyttäneet ja harmitti vähän kun eivät vastaneet odotuksia... heitin heidät kaapin hyllylle piiloon. Kunnes... omat varpaat olivat ihan jäässä ja sukkia ei löytynyt mistään. Muistin sitten, että onhan miulla NE...kukkasukat, mitkä neuloin jouluna..


Kirjoneuleosuus on ihan kiva ja kauniskin, mutta tuo lörpötys nilkassa häiritsi niin, etten kehdannut antaa näitä lahjaksi. Tämmönen mie oon... Tuskinpa tuo nyt olisi haitannut lahjan saajaa.
Pikkasen jäi omaan jalkaani myös kärki löysäksi, kun ohjeen mukaan tein vaikka pienemmillä puikoilla neuloin. Ei istu sädekavennus millään. Yleensä käytän nauhakavennusta. Jos olisin tajunnut sovitella kesken neulomisen, olisin kaventanut tuota nilkkakohtaa pikkaisen.


No mutta nyt ne on käytössä, eikä pikkuviat haittaa. Ohje oli Novitan sivuilla nimellä: naisen kirjoneulesukat (nallesta). Itse käytin kolmosen puikkoja kuvassa ja 2,5 puikkoja muuten.


perjantai 30. tammikuuta 2015

Raitasukat

Ystävälle ihan perussukat. Lankana novitan nallea, violetti ja kevään vihreää. Iltahämärässä kuvattu eikä värit millään meinaa näkyä.






torstai 25. joulukuuta 2014

Tuplalapaset

Osallistuin fb:n löysäpipoiset neulojat-ryhmässä JyJu 2015 haasteeseen… eli jouluyöstä juhannusyöhön asti on aikaa saada 20 neuletyötä tehtyä ja lankaa pitää kulua per työ vähintään 50g. En rehellisesti sanottuna usko että saan valmiiksi, mutta eipä tuota tiedä… lapasia ja sukkia neuloo kyllä aika nopeaan. Mieli tekisi neuloa jotain villatakkia, mutta jos aloitan sellaisen niin juhannusyöhön mennessä miulla on kasassa aivan varmasti alle tuon 20 työtä. En ota tätä niin vakavasti, mutta pitihän se osallistua kun en koskaan ole mihinkään neuleisiin liittyvään tempaukseen osallistunut.

Ensimmäisenä aloitin omalla ohjeella neulomaan tuplalapasia. Tässä vaiheessa vielä yksinkertainen on lapanen, mutta tarkoitus on neuloa vuori sisään. En tee onteloneuleena, vaikka sekin olisi kiva kokeilla. Jos vaikka toiset tuplat sillä sitten.  Lanka on Novitan nalle taikaa ja puikot 2,5. Tällä kertaa päätin kirjoittaa ohjeen jopa ylös! ja saatampa laittaa sen tänne blogiinkin vaikka eipä noissa nyt mitään ihmeellistä ole, mutta on sitten tallessa.



29.12.14 Lapaset ovat vuoritusvaiheessa. Vuorilankana toimii Novitan wool. Aika psykedeelisen väriset, mutta onneksi tuo vuori jää piiloon.


Illalla sain vielä valmiiksi toisen lapasen. Lapasen sisäpuoli näyttää siis tältä


Nytpä tiedän millaiset lapaset teen seuraavaksi…. sellaiset pitsiset tuplapaset, joista näkyy tuo vuori läpi… mutta sitä ennen on jonossa vauvalle villaista liiviä ja parille ystävälle sukat.

torstai 13. marraskuuta 2014

Kukkasukat

Eilen illalla aloitin taas yhden uuden kirjoneuleen.

Malli on Novitan sivuilla
Lankana Novitan nalle ja puikot nro: 3

 Huomasin että minustakin on tullut neuloja, joka aloittaa uusia neuleita ennen kuin edelliset ovat valmiit... Tällä hetkellä kesken taitaa olla nopeasti laskien....ainakin 6 työtä + yhdestä villatakista puuttuu napit  ja muutamat sukat ja yhdet kirjoneulelapaset on päättelemättä ja viimeistelemättä.
Mitä tähän nyt enää voi sanoa....


maanantai 20. lokakuuta 2014

Frillahuivi nalletaika-langasta

Joskus se kuvan saaminen ottaa aikansa. Tämä huivi on jo edellisenä talvena ollut käytössä muutamia kertoja ja valmistunutkin siis jo vuosi sitten. Nyt samalla kun laitoin kuvia Raverlyyn, niin laitan myös tänne blogiin.  Malli on Novitan syksy 2013 lehdessä. Tosi helppo huivi ja kuitenkin aika näyttävä.

  

 Lankana on Novitan nalle taika, mikä taisi juuri tuona syksynä 2013 tulla uutena Novitalta. 



Raverlyyn olen laittanut langan menekiksi 3 kerää...Taisi olla niin että kaksi kerää meni huivin perusosaan. Puolet ja puolet huivista, eli neulottiin kerä loppuun, jolloin oltiin keskellä huivia ja toinen kerä neulottiin loppuun keskeltä lähtien.  Yksi kerä sitä varten että sai tuon röyhelön neulottua. Kolmannesta jäi puolet jäljelle.


lauantai 11. lokakuuta 2014

Sukat miehelle

Mieheni itse valitsi langan, Novitan nalle harmaana.
Itseäni kyllästytti välillä kovasti harmaan perussukan neulominen. Vaihtelua  ja samalla kirjoneuleharjoitusta itselleni sain neulomalla muutaman yksinkertaisen kuvioraidan varteen.
Aloituksessa 15 silmukkaa jokaisella neljällä puikolla. Puikot Aloituksessa nro 3. Kirjoneuleraitojen jälkeen vaihdoin nro 2,5 puikkoihin, koska näytti tulevan aika löysät sukat ja se auttoi jonkin verran. Myös ennen kantalapun neulomista vähensin silmukoita, mutta en kuollakseni muista että vähensinkö joka puikolta yhden silmukan, jolloin olisi ollut 14 silmukkaa per puikko vai vain sieltä kahdelta puikolta, joilla neuloin kantalapun. Novitan sukkataulukosta perussukkiin nallelangasta katsoin koon 42 mukaiset mitat ja aika hyvin osui kohdilleen tuo sukan pituus sovittamatta kertaakaan tekovaiheessa miehen jalkaan.



 Vähän häiritsee tuo lörpötys etuosassa. Joku viisaampi varmaan osaa kertoa mistä se voisi johtua.. olisiko kavennuksissa jotain merkitystä asiaan. Omiin sukkiini ei juurikaan ikinä jää tuollaista pussitusta vaikka kavennan samalla tavalla reunassa.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Kalansuomusukat

Tuhoan välillä sellaisia pieniä keriä lankaa, joista ei saa enää kunnollisia pitempi vartisia sukkia. Yksi hyvä ohje Raverlystä: Kesäyösukat
Sukissa on kiva pintakuvio mikä itselleni tuo mieleen kalan suomut. Jos neuloisin kalan niin käyttäisin tätä neulepintaa.




Pieniä muutoksia tein ohjeeseen neuloessani:
Varren aloitin siten että joka puikolla 13 silmukkaa. 14 silmukkaa per puikko on omaan nilkkaani aivan liikaa ja varsinkin kun tämmöisten lyhytvartisten sukkien pitäisi pysyä kunnolla jalassa, niin varsi saa olla napakka .Kuvion ensimmäisellä rivillä lisäsin silmukka/puikko eli jokaiselle puikolle tuli 14s.
Myös ennen kärkikavennuksia jouduin poikkeamaan ohjeesta. En tiedä oliko minulla niin kovasti poikkeava neuletiheys, mutta jouduin neulomaan
54 kerrosta ennen kärkikavennusta vaikka ohjeessa oli  44kerrosta, mutta silloin olisi tullut liian pieni sukka.  Kuitenkin kun toinen sukka oli valmis, se jäi mielestäni ihan pikkuisen liian lyhyeksi kärjestä. Jalkani on kokoa 37. Muutama lisäkerros ennen kavennuksia olisi ollut hyvä, mutta ihan kivat sukat tuli näinkin.

Lanka on ihanaa jo lopetettua Nalle kukkaketoa. Ikävä on noita kivoja raitalankoja nallen vahvuudessa. Mutta ei mahda mitään.


tiistai 8. heinäkuuta 2014

Elämänpolkua ja vauvansukkaa

Tulevaksi syksyksi tehdyt vauvansukat Novitan woolista Novitan omalla ohjeella. Malli muistuttaa mielestäni vähän junasukkia.

Ohje lehdessä Novita syksy 2012

Tämä sukka kaipaa vielä paria.  En ole ihan tyytyväinen tuohon sukkaan, koska se on minulle ehkä liian iso, paksu ja myös tossumainen johtuen kärjen sädekavennuksesta. En yleensä koskaan käytä sukissa sädekavennusta, mutta tein sen nyt kun ohjeessa oli enkä jaksanut purkaa enää ja muuttaa nauhakavennukseen, mikä on sukissa suosikkini.  Tuo pykäreuna on kyllä ihan kiva. Tein sellaisen ensimmäistä kertaa. Johonkin lapasen varteen voisi käydä. Lanka on Novitan 7-veljestä ja sukan ohje löytyy täältä tuulensilmään-blogista


lauantai 5. heinäkuuta 2014

Sukkaa kärjestä alkaen

Rupesin vahingossa tekemään sukkia kärjestä alkaen. Vahingossa siis kun valitsin kivan mallin ja aloittaessani huomasin sen olevan kärjestä aloitettavaa sorttia. Päätin sitten että no, harjoitellaan sitten tämäkin.



Nämä ovat siis ensimmäiset sukat jotka teen kärjestä alkaen ja tuntuu aika hitaalta. Kuvio on helppo ja kaunis, mutta aikaa vie oikean koon arviointi. Olen nyt vaiheessa kantalappu ja ei aavistustakaan olenko aloittanut sen liian aikaisin vai liian myöhään saadakseni hyvin istuvat ja itselleni sopivat sukat. Yritin kyllä katsella ohjeita siitä kuinka koko määritellään, mutta katsotaan nyt osuiko oikeaan omat päätelmäni. Taidan kuitenkin ehkä pysytellä tutussa ja tehdä sukat, ainakin useimmiten, varresta alaspäin, niin tulee ehkä nopeammin valmistakin.

Lanka on Novitan Nallea ja sukan malli löytyy täältä Ullasta

Tässä kuvaa sukasta kun kantapää on tehty ja seuraavana tulee kiilakavennusten vuoro.



Katselin tuolta ullasta vinkkiä sen oikean koon määrittämiseen ja kun ohjeen mukaan kantalappuun tuli 28 kerrosta (yhtä monta kerrosta kuin kahdella puikolla on silmukoita), mittasin että se tarkoittaa omalla neuletiheydelläni n. 7,5 cm. Rupesin siis neulomaan kantalappua 7,5 cm ennen haluttua pituutta. Loppujen lopuksi neuloin kuitenkin vain 26 kerrosta (minulla riittää sukissa monesti vähän vähempi määrä kerroksia kantalappuihin kuin ohje sanoo) jolloin sovitettaessa sukka vaikutti oikean kokoiselta ja sain nätisti poimittua kantalapun reunoilta ohjeessa vaaditut 14 silmukkaa molemmilta puolilta. Minusta sukasta tuli juuri oikean kokoinen näin. Ainakin tähän mennessä vaikuttaa hyvältä.

Kiilakavennusvaiheessa sukan neulominen tuntui lähes samalta kuin tavallisesti varresta aloitettu sukkakin. Ja kun kiilakavennukset on tehty ja vartta alkaa neulomaan, tuntuu että neuloisi sukkaa ihan normaalisti kärkeä kohti, mutta kärki onkin jo tehty!

29.8.2014 Valmiina. Tai no ovat olleet valmiina jo muutaman kuukauden. Tuli itselleni liian isot, joten kokoarvio meni hieman pieleen.. Se kun olikin kaikista hankalin juttu tuossa kärjestä aloitetussa sukassa. Muutenkin toinen sukka tuotti vaikeuksia ja purin sitä monta kertaa... kyllästyminen iski ja keskittyminen herpaantui monta kertaa. Tuloksena oli että toinen sukka on aavistuksen jopa isompi kuin toinen. En vaan jaksanut enää.  En varmaan tee enää toista kertaa sukkia väärästä päästä. Pysyn siinä mikä on mielestäni helpointa ja järkevintä eli varresta alkaen.  Poikkeuksen teen jos opin joskus hamassa tulevaisuudessa neulomaan kaksi sukkaa yhtäaikaa pyöröpuikoilla. Täytyypä ehkä kysellä joltain isompi jalkaiselta, huoliiko sukat jotka ovat kokonsa puolesta toisistaan hieman eriparia.
 

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Timanttisukat




Lanka seitsemän veljestä pastelliraita. Linkki ohjeeseen löytyy aikaisemmasta postauksesta täältä.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Neuletakki 7-veikasta

Tämä neule on valmistunut jo jossain vaiheessa vuotta 2013 ja on ollut käytössäkin, mutta otin siitä vasta nyt kuvat ja laitoin Raverlyyn omiin projekteihini. Samalla myös tänne. Napit puuttuu, mutta ei haittaa käyttöä. Etukappaleet jäivät muutenkin niin niukoiksi, että napit eivät ylety kunnolla joka kohdasta kiinni ja tulevat jäämään vain koristeiksi.


 Ohje napattu Raverlystä: Lace panel cardi

Lankana Novitan 7-veljestä luumu. Lanka oli mielestäni tosi karkeaa ja neuletakki olisi mukavampi jostain muusta langasta neulottuna. Tuo luumun värinen lanka oli jotenkin ehkä karkeampaa kuin 7-veljestä tavallisesti. Olen neulonut sukkia 7-veikasta ja käyttänyt niitä ilman ongelmia paljaassakin jalassa, mutta tuon neuletakin alle on pitkähihainen  tarpeen. 7-veljestä ei kuulu erityisiin suosikkilankoihini, mutta joskus siitäkin tulee neulottua. Joku Gjestalin Janne, mikä vastaa paksuudeltaan 7-veljestä on ehkä mukavampi.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Pitsineulebolero


Tässä sitä on hassun näköinen vaatekappale....


Lankana Novitan bambu vaaleanpunaisena. Nappi on ihana ja tuota nappia ommellessa aamulla 12.6 puoli seitsemän aikaan tajusin, että nyt jää napin ompelu hetkeksi kesken, kun vauvamme ilmoitti tulostaan ja tuli lähtö sairaalaan.


Päälle laitettuna vaate näyttää tältä. Väri ei vaan tässä alemassa kuvassa taaskaan vastaa todellisuutta.


Ohje oli Moda-lehdessä 3/2011 tai se löytyy myös maksullisena Raverlyssä
Itseäni epäillytti boleron koko ja neuloin sen lasten koossa aikuisten 36/38 sijaan, mutta tuli ehkä hieman liian pieni. Mahtuu päälle,mutta voisi olla reilumpi. Jos teen toisen niin sen neulon isommaksi.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Timanttisukat

Käväisin synnyttämässä ja sairaalassa minulla oli mukana kerä 7-veljestä raitalankaa ihanissa karkki-väreissä. Tarvitsin työn, mihin riittää tuo yksi kerä ja on helppo tehdä ulkoa, koska vauva vaati huomiota melkein 24/7 . Rupesin tekemään timanttisukkia tällä ohjeella. Ohje löytyy myös laatijansa blogista Taimitarha.

Mukava yksinkertainen ohje, jos ei pysty seuraamaan mitään kaavioita. 
Alemmassa kuvassa värit ovat luonnollisen oikeat. Tämä on tähän mennessä ehkä suosikkini 7- veljestä raitalangoista. Ihmettelen miksi en ole ostanut sitä enempää kuin yhden kerän. Nyt sitä löytyy enää joistain netttikaupoista.










torstai 5. kesäkuuta 2014

Farmisukat, sydänfarmisukat vai sydänsukat

Ristin nämä sukat Farmisukiksi, koska neuloin niintä aina katsoessani tietokoneelta farmin jaksoja. Sen tv-ohjelman, jossa kilpailtiin kuka voittaa vuoden farmaritittelin. Olin ihan koukussa kyseiseen sarjaan, vaikka aloitin katsomaan sitä suurin ennakkoluuloin. Tai no, en voi sanoa että olisin mihinkään tv-ohjelmaan koskaan ollut koukussa varsinaisesti, mutta piti kuitenkin jokainen jakso katsoa. Hui, Niin kauan noiden sukkien valmistumisesta on..mutta vasta eilen, pikkukakkosen aikana ja levon tarpeessa sain otettua neulan käteen ja pääteltyä. Piti silittää miehelle hääjuhliin vielä vaatteitakin ja silityslauta oli valmiina esillä, niin tulipa sitten myös höyrytettyä sukat siinä samalla.




Yritän välillä aina opetella neulomaan kirjoneuleita, mutta on niistä aika hankala saada siistejä, enkä kyllä jaksa kovin mutkikkaita malleja edes tehdäkkään, missä pitäisi monta lankaa olla mukana. Lankana näissä ihan tavallista valkoista Novitan nallea ja nalletaikaa taitaa olla. Sydänkuvio on Novitan sukkalehdestä.



perjantai 28. maaliskuuta 2014

Bambulangasta neulottu pitsihuivi


Olen ihastunut Novitan Bambu lankaan. Harmi vain että tämän kevään värit eivät niinkään sovi minulle. Ainoastaan tämä turkoosi miellytti. Tai pidän kyllä niistä muistakin väreistä, mutta ne eivät vain sovi itselleni päälle laitettavaksi. Turkoosista bambusta syntyi huivi novitan omalla ohjeella
Ohje löytyy myös Novitan talvi 2013 lehdestä.

 
Oikeastaan tämä huivi ei kyllä vielä ole ihan valmis. Ohjeessa noihin vinoneliöiden päihin tulisi lankatupsut ja helmiä, mutta en ole ihan varma haluanko laittaa sellaisia pitkiä tupsuja tuohon reunaan. Jotain siihen laitan kuitenkin. Ehkä lyhyempiä tupsuja ja helmiä tai jotain pampuloita... en tiedä vielä. Täytyy pistäytyä kangaskaupassa katsomassa löytyisikö sieltä jotain. 



Oli kyllä kaiken kaikkiaan mukava malli neuloa ja lanka oli mukava ja miellyttävä neuloa.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Pinkit säärystimet


Laitetaan nyt kuva näistäkin tekeleistä. En tiedä meneekö omaan käyttöön vai sitten jollekkin annettavaksi. En kyllä ole mikään säärystinten suurkuluttaja, joten voi olla että se pois antaminen on ihan hyvä vaihtoehto.

Lankana Novitan wool ja puikot 3,5. Ohje täällä Raverlyssä 





perjantai 14. helmikuuta 2014

Sukkia

Päättelin kasan ihan tavissukkia. Enpä ole kummoinen valokuvaaja ja kuvat on otettu iltahämärässä huonossa valossa.. eipä tuota valoa kovin usein näe tähän aikaan vuodesta. Aamulla on hämärää ja harmaata sitten ollaan päivä työpaikalla keinovalossa ja puoli viideltä töistä lähtiessä on taas hämärää/pimeää. Tämä talvi on ollut kyllä tosi ankea...pelkää harmaata . Lumikolaa on tullut käytettyä tasan yhden kerran alkutalvesta. Tykkään talvesta, mutta tämä talvi imee kaiken energian.

Siirrytään sukkiin...

Näistä sinisistä sukista tykkään tosi paljon. Pehmeät ja melko ohuentuntuiset jalassa ja istuu erinomaisesti. Sukat on ihan perus ja lanka on ihana Novitan Tico Tico. Ja sitähän ei enää valmisteta....Voi Novita minkä teit.


Seuraava kuva on opetus siitä ettei mitään palmikko-tai muuta kuviota kannata tehdä kirjavasta langasta, mikäli haluaa sen kuvion näyttävän joltain. Kuvio peittyy langan kirjavuuteen, mutta ehkä tällä kertaa hyvä  niin, koska huomasin kuvatessa toisessa sukassa virheen yhdessä kohtaa.

 
Lanka on Novitan tämän kevään 2014 Nalle Taikaa. Ohje löytyy Novitan sivuilta: Naisen pitkät pitsineulesukat http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=95004
Valitettavasti ohje taitaa näkyä vain Novita-glubilaisille. Sukissa on kääntövarsi, minkä reunaan ompelin vielä pieniä lasihelmiä. Nämä sukat taitavat jäädä ihan kotikäyttöön, koska eivät ihan miellytä silmää.


Seuraavat kirjavat sukat ovat jämälangoista tehdyt, ihan perussukat omasta päästä. Lankoina kahta erilaista vanhempaa Novitan Nallea. Toinen on jonkin kukkaketoväri, mutta toista muista.