tiistai 29. heinäkuuta 2014

Kalansuomusukat

Tuhoan välillä sellaisia pieniä keriä lankaa, joista ei saa enää kunnollisia pitempi vartisia sukkia. Yksi hyvä ohje Raverlystä: Kesäyösukat
Sukissa on kiva pintakuvio mikä itselleni tuo mieleen kalan suomut. Jos neuloisin kalan niin käyttäisin tätä neulepintaa.




Pieniä muutoksia tein ohjeeseen neuloessani:
Varren aloitin siten että joka puikolla 13 silmukkaa. 14 silmukkaa per puikko on omaan nilkkaani aivan liikaa ja varsinkin kun tämmöisten lyhytvartisten sukkien pitäisi pysyä kunnolla jalassa, niin varsi saa olla napakka .Kuvion ensimmäisellä rivillä lisäsin silmukka/puikko eli jokaiselle puikolle tuli 14s.
Myös ennen kärkikavennuksia jouduin poikkeamaan ohjeesta. En tiedä oliko minulla niin kovasti poikkeava neuletiheys, mutta jouduin neulomaan
54 kerrosta ennen kärkikavennusta vaikka ohjeessa oli  44kerrosta, mutta silloin olisi tullut liian pieni sukka.  Kuitenkin kun toinen sukka oli valmis, se jäi mielestäni ihan pikkuisen liian lyhyeksi kärjestä. Jalkani on kokoa 37. Muutama lisäkerros ennen kavennuksia olisi ollut hyvä, mutta ihan kivat sukat tuli näinkin.

Lanka on ihanaa jo lopetettua Nalle kukkaketoa. Ikävä on noita kivoja raitalankoja nallen vahvuudessa. Mutta ei mahda mitään.


1 kommentti:

  1. Kivat kesäsukat! Itsellä sama malli työn alla yksivärisestä Nallesta. Muistaakseni 2 kuviokertaa lisäsin, ja niukasti pituutta sittenkin. Vaan onpa jalkanikin isompi :)

    VastaaPoista