perjantai 13. helmikuuta 2015

Lankojen järjestelyä ja pöllösukkaa

Mie olen nyt kolmena päivänä aina silloin tällöin järjestellyt lankoja säilytykseen. Uudenlaiseen säilytykseen. Miulta lähti oma huone.. sellainen oli vielä kun lapsia oli kaksi omissa nukkumahuoneissaan, mutta nyt kun kaikki kolme tarvitsevat omat huoneensa niin miulta lähti oma "toimisto", mikä toimi kaiken miun tavarapaljouden säilytyspaikkana, omana kahvihuoneena, lankavarastona ja minä muuna vielä.... tarkalleen ottaen siellä on vieläkin miun kankaita ja käsityökirjoja+muuta sekalaista tavaraa, mitä en enää saanut minnekkään muualle mahtumaan, mutta sinne sekaan mahtui vielä pieni sänky ja keskimmäinen poikani. Meillä on onneksi tässä talossa myös   kellari, joka toimii asunnon jatkeena,varastointitilana, miehen työhuone on myös siellä ja sinne sain siirrettyä aika paljon tavaroitani.

Lankoja olen säilyttänyt pitkään ihan vain muovilaatikoissa, mutta nyt kun omaa huonetta ei enää ole niin niitä laatikoita sitten lojui ympäri taloa ja jotain piti keksiä, miten supistaa täällä ylhäällä säilytettävät ns."käyttölangat" mahdollisimman pieneen tilaan.
Eivät ne vieläkään ole ehkä niin järkevästi kuin haluaisin, mutta näissä olosuhteissa, kun tilaa on vähän ja mitään uusia huonekaluja ei pysty hankkimaan, keksin mielestäni ihan hyvän varastointitavan. Haaveena olisi joskus sellainen yksi iso kaappi, missä kaikki olisi samassa paikassa.

Ostin minigrip-pusseja... pääasiassa 4 litran (olivat juuri sellaisia sopivan pitkulaisia ja silti tilavia)
ja lajittelin langat pusseihin merkeittäin... siis 7-veikat omiin pusseihin, nallet omiin, woolit omiin, fabelit omiin, jannet omiin, alpakat omiin, jne.
Tähän tyyliin.. Woolit ylimässä, jannet seuraavassa, 7-veikkaa...


Fabelia arkussa..


Nyt on helppo siitä läpinäkyvästä pussista valkkailla värit jos tahtoo tehdä jotain vaikka 7-veikasta. Kaikki saman sarjan langat on siinä muutamassa pussissa eikä pyöri yksittäisinä kerinä muovilaatikoissa. Pussit säilytän kyllä edelleen niissä laatikoissa ja vähän muuallakin. Varmuuden vuoksi käytin vielä kaikki pussit pakastimen kautta. Tykkään niin järjestyksestä ja se helpottaa huomattavasti tätä harrastusta. Lankoja miulla ei ONNEKSI ole niin paljon mitä olen kuullut toisilla tämän harrastuksen parissa viihtyvillä olevan, mutta sen verran niitä on jo kertynyt että alkaa jo olla vaikeuksia säilytellä keriä. Tänä keväänä on tullut aivan mielettömän hania värejä yhdelle jos toiselle lankamerkille, mutta osaan näköjään pitää itseni kurissa ja raha on myös se mikä onneksi rajoittaa vielä tällä hetkellä. Mutta olen myös tullut siihen päätökseen, että lankoja pitää olla myös varastossa runsaasti, niin on helpompi sitten inspiroitua.

Jätin muuten ne fabelista neulonnassa olevat kirjoneulesukat hetkeksi tauolle, kun kaipasin jotain kiinostavampaa. Kävin kirjastossa hakemassa Suuri-Käsityö lehtiä ja yhdessä oli tosi kivoja sukkamalleja, kuten nämä, nyt puikoilla olevat pöllösukat. Lankana miulla on tässä 7-veljestä. Huomaan muuten tätä neuloessani että 7-veikalla on jotenkin tosi paljon helpompi neuloa kirjoneuletta kuin ohuemmilla langoilla. Mie laitan tuolle pöllölle kyllä varmaan vielä silmät jostain helmistä, kun näyttää niin tyhjiltä nuo silmärinkulat.



1 kommentti:

  1. Mullakin oli aiemmin "oma huone" (http://amria2.vuodatus.net/lue/2014/03/tyopoyta), josta jouduin luopumaan (http://amria2.vuodatus.net/lue/2014/05/pakkaa-pakkaa-ja-sitten-viela-vahan-pakkaa). Vähän hankalaa, kun tavarat on eri paikoissa ja hankalammin saatavilla (esim. kangaslaatikko on niin iso ja korkealla, että pitää pyytää mies aina ottamaan se alas), mutta meneehän se näinkin :)

    VastaaPoista